EnglishSuomeksi
 
>EtusivuSoittokunnatPanssarisoittokunta
PsSK
Vartioparaati Helsingissä 3.6.2005

Panssarisoittokunta

Esittely

Panssarisoittokunta on Panssariprikaatin komentajan alainen perusyksikkö. Sen pääasiallinen soittotoiminta-alue muodostuu Länsi-Suomen Sotilasläänin alueesta. Tämän lisäksi soittokunta toimii Kaartin Soittokunnan sijaisena valtiollisissa tilaisuuksissa. Soittokunnan vahvuus on 21 henkilöä. Esiintymiskertoja vuosittain on n.160- 200. Toiminnan tavoitteena on kansalaisten maanpuolustustahdon ja maanpuolustukselle myönteisten asenteiden lujittaminen.

Soittokunta esiintyy puolustusvoimien järjestämien tilaisuuksien lisäksi eri maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen tilaisuuksissa sekä järjestää omaehtoista konserttitoimintaa. Vuosittain erilaisia konsertteja järjestetään 30 – 50 kappaletta. Soittokunnan voi tilata myös korvausta vastaan puolustusvoimien ulkopuolisiin tilaisuuksiin.

Panssarisoittokunnalla on ollut huomattava merkitys alueensa (kolme maakuntaa) musiikkielämälle. Sen henkilökunta on vuosikymmenten ajan ottanut osaa aktiivisesti lähialueen muuhun musiikkitoimintaan. Soittokunnalle myönnettiin vuonna 1999 Hämeen Sanomien kulttuuripalkinto merkittävästä musiikkityöstä Hämeen maakunnassa. 

Tulostettava versio Viimeksi päivitetty: 13.03.2010

© Copyright Puolustusvoimat, Försvarsmakten, the Finnish Defence Forces.