EnglishSuomeksi
 
>EtusivuSoittokunnatPohjan Sotilassoittokunta

Pohjan Sotilassoittokunta

Esittely

Pohjan Sotilassoittokunta on suurin Pohjois-Suomen Sotilasläänin kolmesta sotilassoittokunnasta. Soittokunta on toiminut Oulussa yli 60 vuotta. Vuodesta 2008 alkaen soittokunta on osa Pohjois-Suomen Sotilasläänin Esikuntaa.

Pohjan Sotilassoittokunnan soittotoiminta-alue on Oulun lääni. Soittotoiminta-alue ulottuu Kalajoelta Kuusamoon.

Soittokunnan marssisoitot, kutsunnat ja paraatit, esiintymiset erilaisten maanpuolustusjärjestöjen tilaisuuksissa sekä konsertit niin konserttisaleissa kuin kouluissa ja laitoksissa ovat kuuluvin osa Pohjois-Suomen Sotilasläänin Esikunnan tekemää maanpuolustustyötä.

Pohjan Sotilassoittokunta pyrkii olemaan Pohjois-Suomen johtava puhallinmusiikin osaaja.

 

Yhteistyökumppanit

Pohjan Sotilassoittokunnan yhteistyökumppaneita ovat Pohjois-Suomen Sotilasläänin sotilassoittokunnat sekä joukko-osastot ja laitokset, killat ja maanpuolustusjärjestöt. Sydäntä lähellä on yhteistyö sotiemme veteraanien, muun muassa Oulun Sotaveteraanikuoron kanssa.

Maanpuolustustyötä tehdään myös kasarmin porttien ulkopuolella. Pohjan Sotilassoittokunnan yhteistyökumppaneita ovat Oulun lääni, alueen kunnat, musiikkioppilaitokset ja Oulun yliopisto.
Tulostettava versio Viimeksi päivitetty: 21.06.2010

© Copyright Puolustusvoimat, Försvarsmakten, the Finnish Defence Forces.