Pohjanmaan Sotilassoittokunta
Pohjanmaan Sotilassoittokunnan toimitilat ovat perinteikkäällä varuskunta-alueella Vaasan keskustassa. Soittokunta esiintyy pääasiassa Pohjanmaan Sotilasläänin alueella, jonka rajat mukailevat entisen Vaasan läänin rajoja. Soittokunta on Pohjanmaan Sotilasläänin Esikunnan alainen perusyksikkö. Sen henkilöstö koostuu kapellimestarista ja soittajista, jotka ovat opistoupseereita ja aliupseereita.
Sotilassoittokunnan tehtävänä on musiikin keinoin luoda myönteistä kuvaa Suomen puolustusvoimista. Pohjanmaan Sotilassoittokunta esiintyy palvelussoittona puolustusvoimien ja valtiovallan tilaisuuksissa sekä maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen tilaisuuksissa. Soittokunta konsertoi säännöllisesti
Pohjanmaan Sotilassoittokunta esiintyy myös ansiosoittona yhteisöjen, liikeyritysten tai yksityishenkilöiden tilaisuuksissa, jolloin kustannukset laskutetaan tilaajalta. Soittokunnan varauksia on yleensä noin vuoden ajalle eteenpäin.
Kuvia lippujuhlapäivän 2008 ulkoilmakonsertista Vaasan torilla
Kuvia Pohjanmaan Sotilasläänin vuosipäiväkonsertista 2009